Kouvolan teatteri: Minna -musikaali
Komea, kohahduttava, kotimainen!
Minna Canth. Tämän rohkean naisen luonteessa, elämänvaiheissa ja aikaansaannoksissa riittää aineksia musikaaliin.
Hän oli voimakastahtoinen, itsellinen suurperheen äiti, taitava liikenainen, näkyvä seurapiiripersoona, kiistelty kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka lähipiiriin kuului ajan merkkihenkilöitä. Minna Canth oli aikansa kohutapaus.
Sisällöllisesti rikasta musikaalia värittävät otteet Canthin omaa elämää sivuavista näytelmistä mm. Työmiehen vaimo, Kovan onnen lapsia ja Papin perhe. Minna-musikaali on samalla ajaton ja aikaansa sidottu kuvaus edistyksellisen naisen elämästä 1800-luvun lopun Suomessa. Myös huumori on läsnä - Minna-rouvahan ei ollut tosikko, vaikka tosissaan olikin.
Pitkänlinjan tekijät vahvana taustavoimana
Ritva Holmbergin käsikirjoitus tuo esiin Minnan elämän merkittävimpiä käännekohtia, mukaan mahtuu myös Minnan ja Ferdinandin vaiheikas rakkaustarina. Samalla käydään vuoropuhelua Minnan luoman taiteen ja ympäröineen todellisuuden välillä.
Eero Ojasen säveltämät ja runoilija Ilpo Tiihosen sanoittamat monisävyiset laulut kuljettavat ja kasvattavat Minnan tarinaa. Ammattitaitoinen orkesteri sekä osaavat näyttelijät tulkitsevat musiikkia fortesta herkkään pianissimoon. Nimiroolissa loistaa upea Elina Ylisuvanto.
Minna-musikaali nähdään nyt vasta toisen kerran maamme teatteriohjelmistossa. Kotimaisuus ja pitkänlinjan tekijät taiteellisena taustavoimana ovat ainutlaatuinen vahvuus. Tekijätiimi on ammentanut pitelemätöntä potkua Minnan innoittavasta persoonasta!
Ohjaus:
Kaija Viinikainen
Musiikin johto ja sovitukset: Antti Nykänen
Lavastus:
Maija Louhio
Puvustus:
Jaana Kurttila (vier.)
Koreografia:
Liisa Ruuskanen (vier.)
Kesto:
n. 2 h 50 min
Rooleissa:
Kristina Vahvaselkä (vier.), Sami Kosola, Arimo Haltsonen, Satu Taalikainen, Ilmo Ranne, Tytti Vänskä, Jaana Raski,Raimo Räty, Markku Kekki, Sirkka Seittu, Hannele Laaksonen ja Nina Petelius-Lehto. Mukana useita avustajia ja liveorkesteri.
Linkki: http://www.kouvolanteatteri.fi/minna.html