
PKMOn puhallinorkestereiden Äitienpäiväkonsertti “Romanssista Skyfalliin”
Tervetuloa Pohjois-Kymen musiikkiopiston puhallinorkestereiden perinteiseen äitienpäiväkonserttiin!
Konsertissa esiintyvät Kymi Wind Band 1 ja 2 kapellimestarinaan Aleksi Saraskari, KWB3 johtaa Jouni Nuorgam. Tänä keväänä konsertin laulusolisteina ovat Ari Klem ja Upendra Siriwardana. Pasuunasolistina esiintyy Alma Vinnikka.
🎫Liput saatavilla netticket.fi! norm. 14€, eläkel./opisk./varusm. 10€, lapset (alle 12v.) 5€, lapset alle 3v./sylilapset pääsymaksutta
Ari Klem on kouvolalainen muusikko, joka aloitti musiikkiuransa jo peruskoulussa rumpalina perustamassaan Shark-yhtyeessä. 1970-luvun lopulla hän siirtyi laulajaksi ja osallistui useisiin laulukilpailuihin. Vuonna 1980 Klem voitti Apu-lehden Iskelmähaavi-kilpailun, ja 1987 hänet valittiin ensimmäiseksi tangoprinssiksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Vuonna 1989 hän voitti Syksyn Sävel -kilpailun kappaleella ”Pieni ystäväin”, mikä nosti hänet Suomen iskelmälaulajien huipulle ja toi mukanaan jopa 250 esiintymistä vuodessa. Klem on levyttänyt useita albumeita ja tehnyt yhteistyötä mm. Arja Korisevan kanssa. Nykyään hän työskentelee päätoimisena muusikkona esiintyen eri kokoonpanoissa.
Alun perin Sri Lankasta kotoisin oleva Upendra Siriwan ihastutti keväällä 2025 Voice Of Finlandissa upealla äänellä ja laulutyylillään. Upendra on 33-vuotias kouvolalaistunut ilopilleri, jonka valovoimainen esiintyminen hurmaa kuulijansa.
Alma Vinnikka aloitti pasuunaopinnot syksyllä 2023 matalien vaskien lehtori Aleksi Saraskarin ohjauksessa. Alma on ehtinyt jo esiintyä mm. Veturin Stagella ja Kymi Brass-tapahtuman Brass Band 3 kanssa Kymi Brass-tapahtuman päätöskonsertissa. Äitienpäiväkonsertissa 8-vuotias nuori taiteilija esittää Kymi Wind Band 1:en solistina kaikkien tunteman klassikkokappaleen ”Ukko Nooa”.