
Poikilo: Ainainen kesä
Luonto ja maisemat ovat kuuluneet keskeisesti myös Suomen taiteen aiheistoon 1800-luvulta lähtien. Kesäinen maisema on yksi kauniiksi luokitelluista kuva-aiheista.
Näyttelyssä esillä olevat teokset kuuluvat Viipurin Taiteenystävien yhdistyksen kokoelmaan. Vuonna 2025 yhdistys viettää 135-vuotisjuhlaa. Se on perustettu Viipurissa 1890. Alkuvuosina Viipurin Taiteenystävien toiminnan tarkoituksena oli piirustuskoulun perustaminen, taidekokoelman kerääminen sekä taidevalistus. Vuonna 1952 kokoelma talletettiin Hämeenlinnan taidemuseoon. Myöhemmin yhdistys siirsi osan teoksista Etelä-Karjalan taidemuseoon, nykyiseen Lappeenrannan taidemuseoon. Viipurin Taiteenystävien toiminta jatkuu edelleen, ja taidekokoelmaa kartutetaan vuosittain.
Ainainen kesä -näyttelyn teokset on lainattu Hämeenlinnan ja Lappeenrannan taidemuseoista. Esillä on yli 70 teosta yli 50 taiteilijalta. Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Gunnar Berndtson, Eva Cederström, Magnus Enckell, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm, Elias Muukka, Hugo Simbrg, Ellen Thesleff, Victor Westerholm ja Maria Wiik.
Näyttelyn ajan Kino-Poikilossa esitetään mediateosta The Transient, Pink Twins
www.poikilo.fi Poikilo-museot, Varuskuntakatu 11, Kouvolatalo
Avoinna: ti-pe 11-18, la-su 12-17 Hinta: aikuiset 11 euroa/ 8 euroa. Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.
Taidemuseoon ja kaupunginmuseoon on vapaa pääsy perjantaisin klo 16-18.