Valkeala

Valkealan upeat vesistöt ja monipuolinen luonto vetävät puoleensa. Valkealassa on 246 yli kahden hehtaarin kokoista järveä, joista suurin on Vuohijärvi. Lukuisien järvien ohella tunnusomaisia piirteitä Valkealan maisemille ovat salpausselät.

Kansallispuistojen helmi, Repovesi, sijaitsee Valkealan alueelle. Repovedeltä löydät monipuolisia aktiviteetteja, luonnon rauhaa sekä huimaavia maisemia. Repoveden kansallispuisto on valittu vuoden retkikohteeksi vuonna 2012.

Valkealan keskustaajaman asuinalueita ovat Kirkonseutu ja Niinistö-Jokela. Valkealan kirkonkylä on palvelujen osalta täydellinen taajama – palvelut sijaitsevat kävelymatkan päässä. Taajamasta löytyvät monipuoliset vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet, uimahalli, jäähalli, urheilukenttä sekä valaistu latu ja lenkkipolut. Niinistö-Jokelan asuinalueet sijaitsevat Kouvolan ja Valkealan kirkonseudun puolivälissä. Lisäksi Valkealassa on kymmeniä vireitä kyliä.

Valkealassa sijaitseva Puotimuseo kertoo elävästi eri aikakausien kauppatoiminnasta. Valkealassa pääset kulttuurin pariin myös Valkealan kesäteatterissa kirkonkylällä ja legendaarisen Tirvan sekä Rämälän tanssilavoilla pääsee valssaamaan koko kesäkauden.

Elovalkeat-kesätapahtumasarja on elävöittänyt Valkealan kesiä jo vuodesta 1973. Rakastettu kotiseututapahtuma järjestetään eri toimijoiden ja Kouvolan kaupungin kanssa yhteistyössä heinä-elokuunvaihteessa. Sen voimana ovat perinteikkäät kulttuuriympäristöt, alueen upea järviluonto ja eri kylillä voimissaan oleva talkootyöperinne.

Lisäksi Valkealasta löytyy:

– Karjalan prikaati ja Utin jääkärirykmentti.

– Vuohijärvellä sijaitsevassa Kinansaaressa on suojeltu alue, jossa on kulttuurimaisema.

– Selänpään lentokenttä. Kesäisin kentällä on purjelento- sekä moottoripurjelentotoimintaa.