Kimolan kanava

Ensimmäinen veneilykesä Kimolan kanavalla koettiin vuonna 2020. Kimolan kanavan myötä avautui uusi veneilyreitti Päijänteeltä ja jopa Pielavedeltä, aina 400 km päästä, Kouvolaan. Reitin päätepiste tai alkupiste, matkailijasta riippuen, on Kouvolassa Voikkaalla, jossa palvelee Virtakiven vierassatama ja sen läheisyydessä oleva Virtakiven Sauna.

Kanava aukeaa vuosittain pääsääntöisesti toukokuun alussa ja on avoinna lokakuun lopulle asti.

Kimolan kanava

Kimolan kanavan risteilyt

Jos oma vene on syystä tai toisesta telakalla tai vielä liikkeessä, niin ei hätää. Eri toimijat järjestävät kanavaristeilyjä Kimolan kanavalla. Tutustu esimerkiksi alla olevien laivayhtiöiden risteilyihin.

  • m/s Suomen Suvi risteilee reitillä Heinola – Vuolenkoski – Kimolan kanava – Virtakiven vierassatama Kouvolassa – Heinola.
  • Heinolan Laivaosakeyhtiön M/S Pyhäjärvi risteilee Heinolan satamasta.
  • Virtakiven Saunan oma alus on vuokrattavissa tilausristeilyihin.
  • Päijänteen Vesitaksilla pääset Kimolan kanavalle ja Virtakiveen. Kerää porukka kasaan ja suunnatkaa yksityiskyydillä vesille.
Kimolan kanava ja vierasvenesatama

Virtakiven vierassatama

Vesireitin päätepiste, tai alkupiste, riippuen matkailijasta on Kouvolan Voikkaalla Virtakivessä. Betonirakenteinen 30 metriä pitkä ja 6 metriä leveä laivalaituri ottaa vastaan Kimolan kanavan kautta Päijänteeltä tulevat risteilyalukset. Laivalaituri toimii myös huoltolaiturina, jossa on pilssi- ja septivesien keräämiseen imulaite sekä vesi- ja sähköpiste ja polttoaineen jakelupiste. Satamassa on myös kanoottilaituri.

Alueella on tulentekopaikka, vessa ja jätteiden keräyspiste. Pakanavuoren rinteeseen on rakennettu näköalatasanne, josta voi katsella muinaismuistorekisterissä olevaa Pakanavuoren kalliomaalausta.

Vierassatamaa lähinna oleva bussipysäkki on noin 400 metrin päässä satamasta. Kesän bussiaikataulut tulevat voimaan koulujen päätyttyä. Seuraava lähin pysäkki on Voikkaan keskustassa. Vierassatamassa on vuokrattavana  sähköavusteisia polkupyöriä.

Hirvelän kotisatama

Vierasvenesataman lähellä on Hirvelän kotisatama, joka palvelee paikallisia veneilijöitä. Veneiden laskeminen veteen ja nostaminen maalle tapahtuu Hirvelän kotisatamassa.

Hirvelässä on 78 venepaikkaa isommille veneille ja 10 paikkaa pienveneille. Veneiden laskemista ja nostoa varten Hirvelässä on  30 metriä pitkä betonirakenteinen huoltolaituri ja veneenlaskuluiska. Hirvelässä on laituripaikkojen lisäksi talvisäilytyspaikkoja nin 50 veneelle. Talvisäilytyspaikat eivät ole kytkettyjä venepaikkaan, vaan ne on varattava ja maksettava erikseen ennen talvea ja kauden loppua.

Molempien satamien altaat on ruopattu 1,8 metrin syväykselle. Hirvelän ja Virtakiven satamissa kausivenepaikat ovat sähkölukolla toimivien porttien takana kameravalvotulla alueella. Kulku venelaitureille tapahtuu sähköisellä avaimella. Kotisatamassa on  järvipelastusseuran ja veneilyseurojen yhteinen ”kylätalo”, joka palvelee sataman veneilijöitä.

Ajo-ohje Hirvelän kotisatamaan

Huomioithan, että Satamakaari on uusi katu, eikä siksi ole vielä välttämättä päivittynyt karttaohjelmiin. Seuraathan siis alla olevaa ajo-ohjetta.

Pohjoisesta:

Heinolantieltä (46) tultaessa käänny Kuusaantielle ja Kuusaantieltä oikealle Nuujanmäentille. Nuujanmäentieltä käänny ensimmäisestä risteyksestä Hirveläntielle ja seuraa opasteita uudelle Satamakaarelle, joka johtaa Hirvelän satamaan.

Etelästä:

Voikkaalta päin tultaessa aja kiertoliittymästä suoraan Kuusaantietä pohjoiseen ja käänny vasemmalle Nuujanmäentielle. Nuujanmäentieltä käänny ensimmäisestä risteyksestä Hirveläntielle ja seuraa opasteita uudelle Satamakaarelle, joka johtaa Hirvelän satamaan.

Kimolan_kanava_vene

Kimolan kanavalla liikkuminen

Kimolan kanavan sululla erikoisuutena on 12 metrinen sulutuskorkeus ja 70 metriä pitkä tunneli. Katso videolta miten sululla toimitaan, miten itsepalvelukanava toimii ja miten vene kiinnitetään sululla.Videon lisäksi olemme koostaneet linkin takana olevaan artikkeliin Kimolan kanavan liikennöintiohjeet.

Kimolan kanavan UKK

Alle olemme koostaneet usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia liittyen Kimolan kanavaan ja kanavassa liikkumiseen.

Kimolan kanava avautui veneliikenteelle 3.8.2020. Vuosittain kanava aukeaa aina toukokuun ensimmäisenä perjantaina ja sulkeutuu lokakuun lopulla.

Kimolan kanavan rakentaminen oli valtion sekä Kouvolan, Iitin ja Heinolan yhteinen hanke. Väylävirasto vastasi kanavan rakennuttamisesta ja kunnat vastaavat ylläpidosta.

Valmistumisen jälkeen kanava siirtyi Kouvolan kaupungin omistukseen.

Kanava on 5,5 km pitkä. Matkan pituus kanavan sululta Voikkaalle Virtakiven vierassatamaan on noin 24 km.

Kanavassa on yksi sulku. Sulutuskorkeus on 12 metriä ja sulutukseen menee aikaa noin puoli tuntia.

Polttoainejakelu palvelee Virtakiven vierassatamassa.

Kimolan kanavan sulku on ns. itsepalvelukanava. Sulun käyttö on maksutonta.

Kanavatien sillan ja Kimolan (Eiraskan) sillan alituskorkeus on 4,8 metriä. Kimolanlahden sillan alituskorkeus on 4,0 metriä.

Sulkualtaan pituus on 35 metriä ja leveys 8 metriä.

Kuusankosken veneilyseura ry on julkaissut uudistetun Pyhäjärven-Kimolan kanavan veneilykartan 2020 hintaan 15€ (sis. alv 24%). Kartan myyntipisteet: Virtakiven Sauna/Voikkaa, Rantamesta/Vuolenkoski ja Kuusankosken veneilyseura ry.

Kyllä, sulkuun voi mennä kanootilla ja kajakilla, samoin myös pienelläkin veneellä. Sulun ala- ja yläpuolella on venelaiturien jatkona matalat laiturit, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti kanooteille ja kajakeille.

Veneilykäyttöön kunnostetun entisen uittokanavan erityispiirteitä ovat 12 metrinen sulutuskorkeus ja ainutlaatuinen 70 m pitkä kalliotunneli.

Kimolan kanavan myötä avautui uusi veneilyreitti Päijänteeltä, ja jopa Pieliseltä 400 km:n päästä, Kouvolan Voikkaalle. Veneilijät Lahden ja Jyväskylän seudulta pääsevät Kouvolaan ja vastaavasti tämä on uusi mahdollisuus kouvolalaisille veneilijöille.

Kanavan sulun alueella on P-paikka autoilijoille, näköalapaikka sulun suuntaan ja wc. Kesällä parkkialueella palvelee kioski/kahvila. Sulun lähistöllä on myös luontopolku.

Sulun ylä- ja alapuolella on odotuslaiturit, joihin voi kiinnittyä odottamaan sulutusta.

Päijänteen suunnasta tultaessa kanavan loppupää on Kouvolan Voikkaalla Virtakivessä, jossa on uusi Virtakiven vierassatama ja siitä noin 200-300 metrin päässä sijaitsevat Virtakiven Saunan palvelut.

Lisäksi reitin varrella kanavan yläpuolella on Vasikkasaaren retkisatama ja kanavan alapuolella uusittu Hiidensaaren retkisatama.