Anjala

Anjala on viihtyisä ja vehreä kylä eteläisessä Kouvolassa, Kymijoen länsirannalla. Historiastaan tunnetussa kylässä sijaitsee Ankkapurhan kulttuuripuisto, josta pääset patosiltaa pitkin myös Alvar Aallon suunnittelemalle tehdasalueelle. Anjalan kaunis puukirkko on vuodelta 1756. Kirkonmäeltä löytyy myös Sihvakan maauimala sekä kartanon vanha hautausmaa, jonne harva uskaltaa yöaikaan paikasta liikkuvien kummitustarinoiden pelottelemana. Anjalan kartanokulttuuria rakennuksineen, laajoine viljelyksineen ja koivukujineen edustavat vanhat Wrede-suvun kartanot Anjalan kartano, Rabbelugn, Wredeby ja Rauhamaa.

Myös Sippolan kylä sijaitsee tällä alueella. Suomen suurin puukartano Sippolan hovi ja punatiilinen kirkko ovat hallinneet pienten järvien ympäröimää kylämaisemaa niin 1800-luvulla von Daehnien suvun aikaan kuin vielä 2000-luvullakin. Sippolan pienestä mutta eloisasta kylästä löydät yllättävän paljon kiehtovia kulttuurikohteita. Yksi niistä on Taidekeskus Antares, joka tarjoaa taiteilijoille asuin-, näyttely-, työ- ja varastotilaa sekä isännöi taiteilijaresidenssiä.

Ulkoilijan kannattaa suunnatta Känkkärän luontopolulle. Metsäinen luontopolku sijaitsee Kymijoen historiallisissa maisemissa Anjalassa Känkkärän kalliolla. Polku nousee rantakallion päälle, josta aukeaa jylhät maisemat joelle sekä vastarannan tehdasmiljööseen. Maasto on vaihtelevaa mutta haastavimpiin kohtiin on rakennettu kaiteita ja portaita. Sopii koko perheelle reittivalinnat huomioiden.

”Anjalassa on hyvin yhteisöllinen ilmapiiri. Pidämme muun muassa Känkkärän luontopolun kunnossa kyläläisten järjestämillä talkoilla. Talkoilemme vaimoni kanssa ahkerasti Känkkärän luontopolulla, jotta se pysyy siistinä ja viihtyisänä kaikille. Se ei ole enää vain anjalalaisten oma luontopolku, vaan kyllä siellä melkein joka kerta käydessä tulee jotkut uudet kasvot vastaan.”, Anjalassa asuva Markku Helin kertoo.

Myös Natura 2000 -alueeksi määritellyllä Junkkarinvuorella pääsee liikkumaan monipuolisesti, kuten hiihtämään ja luonnonratakelkkailemaan.

Anjalasta löytyy myös:

– Wredebyn lentokenttä on pieni, mutta historiallisesti merkittävä yksityiskenttä, joka sijaitsee Wredebyn kartanon mailla Anjalassa. Kentällä toimii Inkeroisten Ilmailukerho, joka harjoittaa lentotoimintaa kahdella moottoripurjelentokoneella.

– Anjalan alueella sijaitseva Ahvion kylä on suosittua kesämökkialuetta.

– Korvenkylän kesäteatteri, joka vetää tuhansia katsojia näytöksiinsä.