Museoita joka lähtöön

Museoiden ja kulttuurin ystäville ei tule Kouvolassa tylsää, sillä tarjolla on niin maailmanperintökohdetta kuin pienen ratapihan elämää.


Kuka muka väitti, että museossa olisi tylsää? Ei nimittäin ainakaan meillä Kouvolassa! Kouvolassa museot tuovat eilispäivän eloon, mutta myös herättävät ajatuksia modernilla taiteella ja kiehtovalla paikallishistorialla. Mikä parasta, jos kohdalle sattuu harvinainen tilanne, että Suomen suvessa sataa vettä, niin museot ja kulttuurikohteet tarjoavat loistavan pakopaikan ukkoselta.

Museoita kaupungin ytimessä

Kun hyppäät pois junasta tai bussista Kouvolan Matkakeskuksella, niin aivan lähellä on Kouvolan historiaan mainiosti sopiva Pienoisrautatiemuseo tarkista kuitenkin aukioloajat. Museossa on kahvila Onkapannu.

Keskustan tuntumassa sijaitseva Kaunisnurmen museokortteli on idyllinen puutalokortteli, jossa on pikkupuotien lisäksi Koti- ja Radiomuseo.

. Kotimuseon huoneissa tutustutaan eri vuosikymmenten sisustuksiin ja tunnelmiin ja tietysti entisajan elektroniikkaan. Sotilasradiomuseo sijaitsee radiomuseon kanssa museon uudessa rakennuksessa. Siellä on esillä talvi- ja jatkosodan aikaisia eri ryhmittymien käyttämiä radiolaitteita sekä sodan jälkeen käytössä olleita.

Kouvolatalon katon alla sijaitseva Poikilo-museo palvelee museoiden ystäviä ympäri vuoden. Taidemuseo ja kaupunginmuseo antavat silmäyksen moderniin huipputaiteeseen, mutta vaihtuvissa näyttelyissä esitellään myös rautatiekaupungin mielenkiintoista paikallishistoriaa.

Unescon maailmanperintökohde Verla

Kouvolan museoiden ”grand old lady” on UNESCON Maailmanperintökohde Verlan Puuhiomo ja Pahvitehdas, eli kavereiden kesken Verla. Kauniin luonnon keskellä sijaitseva uniikki Verla on säilynyt poikkeuksellisen hyvin meidän päiviimme asti. Opastetuilla museokierroksilla historia todella herää eloon

Kun olet liikkeellä Repoveden ja Verlan alueella, niin älä unohda tehdä varikkopysähdystä Vuohijärven Luonto- ja kulttuuritalolla. Vaihtuvissa kesänäyttelyissä pääset ihastelemaan taidetta ja Rakkauspuistossa voit rentoutua puutarhassa. Saman katon alta löydät myös herkullisia kahvilatuotteita.

Kulttuuria pitkin kyliä

Kouvolan keskustan museoiden lisäksi myös ympäri Kouvolan aluetta voit seikkailla mielenkiintoisissa kulttuurikohteissa.

Kuusankoskella tehtaan varjoon on versonut kulttuuria. Taideruukki tuo erilaiset luovien alojen toimijat yhteen ja pitkin vuotta voit tutustua vaihtuviin taidenäyttelyihin tehdasmiljöössä.

Kuusankosken Kettumäellä sijaitsee varsinainen hirsiarkkitehtuurin helmi, Kettumäen kotiseututalo. Kuusankoski-Seura ry järjestää arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemassa rakennuksessa touko-syyskuun aikana vaihtuvia näyttelyjä ja tapahtumia.

Ankkapurhan kulttuuripuiston sydän on Anjalan kartano ja joen vastarannalla sijaitseva Ankkapurhan teollisuusmuseo.

Valkealan Puotimuseo sijaitsee alkuperäisessä Pokin kauppatalossa. Museon perusnäyttely kertoo eri aikakausien kauppatoiminnoista. Museossa on myös vaihtuvia näyttelyjä ja kesäaikana tapahtumia. Vieressä toimii Valkealan virkeä kesäteatteri.

Taidekeskus Antares sijaitsee Sippolan kylässä ja täyttyy kesäisin mielenkiintoisesta taiteesta. Antares toimii myös keskuksena eri taiteilijoille ja luovan alan toimijoille.

Palaa sivun alkuun